Uudistamme sisustustamme. Olemme asuneet nykyisessä kodissamme pian neljä vuotta. Tänä aikana olen siirrellyt pieniä huonekaluja ja esineitä eri paikkoihin, hankkinut jotain uutta sekä hankkiutunut eroon joistakin vanhoista tavaroista, mutta ei mitään nyt tapahtuvaan verrattavaa. Välillä haluan olla minimalisti, toisinaan ”boho”. Koira on hieman hämillään, se ei pidä vaihtelusta.
Nyt minulla on oma huone, ja perheen isällä on omansa. Itse en halua nukkua arkistomateriaalin ja ”tavaratjoitavoijonakinkauniinapäivänätarvita” ympäröimänä, mutta häntä sellainen ei häiritse. Joten nyt minä ja kokoelmani olemme muuttaneet pois makuuhuoneesta. Laittelen, puuhastelen ja nautin. Minullakin on nimittäin erinäinen määrä ”tavaroitajoitaaion…”. Sitten. Joskus.
Koira ei löydä emäntäänsä, väärä, väärä, väärä huone!
Koska kuulumme pienituloisiin ja eläkeläisiin, on meidän oltava nöyriä ja luovia. Minä, joka rakastan kauneutta, olen keräillyt kirppislöytöjäni, vanhaa ja perittyä, vähäarvoista sekä kuluneita vanhoja huonekaluja, joissa on kyseenalaista patinaa. Minun aarteeni koostuvat joistakin vanhoista, vähän kolhituista Arabia-astioista, maalatuista puurasioista ja peltipurkeista. Olen kerännyt tusseja, maalituubeja, maalauslevyjä sekä askartelutarvikkeita, joita ehdottomasti tarvitsen minä päivänä tahansa. Kunhan minulla on aikaa. Koira vain hyväksyy. Odottaa kärsivällisesti, että pääsee ulos pissalenkille.
Mies kerää LP-levyjä, elektroniikkaromua ja paperia, lehtiä, kirjoja, levysoittimia, vahvistimia sekä VHS-soittimia ja -kasetteja, DVD-soittimia ja elokuvia, arkistomateriaalia ja kaikenlaista, mitä en tunnista laatikoiden, rasioiden ja mappien muodossa. Hän tuntuu tietävän, mitä missäkin on. Uskomatonta. Nyt se kaikki muuttaa hänen kanssaan entiseen yhteiseen makuuhuoneeseemme.Koira ei mahdu isännän sänkyyn.
Minulla on nyt ensimmäistä kertaa oma tytön huone. Vaaleanpunaiset seinät, valosarjoja sängynpäädyssä – nyt puuttuu enää tyllistä tehty katos sängyn ylle. Vanhalle toppatäkille on löytynyt paikka, ja maalini ovat kaapissa, minne ne ehkä unohtuvat, kunnes lasteni on aika raivata paikat minun jäljiltäni. Se ei ole sitten enää minun ongelmani. He voivat aikanaan hyvinkin viettää muutamia päiviä käyden läpi kaikkea ”kamaa”, sillä en aio tehdä kuolinsiivousta. Noin. Jos minä raivaan, se tapahtuu täysin itsekkäistä syistä. Pitää saada tilaa uusille tavaroille, kuten… Koira sen kuin kiipeää kasojen yli ja puikkelehtii laatikoiden välissä.
Kun ihminen muuttaa tai sisustaa uudelleen, voi tapahtua että hän kokee iloisten jälleennäkemisten hetkiä, kun pitkään piilossa olleita ja unohdettuja tavaroita ilmaantuu nurkista ja raoista kaappia tyhjennettäessä. Siellähän olikin se ompelukoneen osa, jota kerran etsittiin hiki otsalla! Sääli vaan, ettei koko konetta enää ole. Voisihan sen osan myydä facebookissa. Ehkäpä joku etsii juuri sellaista osaa?
Tyttärellämme sen sijaan on selvät mielipiteet siitä, mitä kannattaa säästää. ”Pois!” huutaa hän ja on jo heittämäisillään matka-aiheiset silkkihuivini menemään. Ne, joista minun on määrä tehdä jotain kivaa jonakin päivänä. Toistaiseksi olen onnistunut säilyttämään ne. Itse asiassa hän käytti niitä koristeluun syntymäpäiväjuhlissani. Meillä on tapana yhdessä tyttären kanssa hihittää ja huokailla isän epämääräisille laatikoille. Ehkäpä he tekevät samoin minun rievuilleni ja pytyilleni? Koira rakastaa meitä kaikkia joka tapauksessa.
Sekä perheen isä että minä tapaamme nyökkäillä merkitsevästi, kun joku tarvitsee jonkin erikoisen, ainutlaatuisen vekottimen, joka jommallakummalla meistä on jossakin laatikossaan. ”Mmm, siinäs näette!
Säästäminen kannattaa!
Koira on tyytyväinen siihen, mitä sillä on. Ruokakuppi ja sohva. Ja meidät.
Ihanaa kevättä!
Skini Lindgård
Kulttuuri on lähinnä sydäntäni
Käännös: Sari Sarelius
Kommentoi