Uutinen vai asennevaikuttamista?

Suurkäräjäedustaja ansaitsee kahdessa kuukaudessa yhtä paljon kuin vähimmäiseläkkeellä oleva henkilö koko vuodessa!

Tällaisen otsikon luin NRK:n uutissivuilta toissapäivänä. Suurkäräjät on Norjan eduskunta ja NRK vastaa meidän YLEä, ei siis mitään skandaalilehdistöä.
Se ei sinänsä kuulosta erityisen raflaavalta, kun asiaa ajattelee hieman perusteellisemmin, otsikkoa voisi hieman purkaa.

Haluttiinko vertailun vuoksi sanoa, että kansanedustajan ei pitäisi todellakaan ansaita enempää kuin vähimmäiskansaneläkeläinen?
Mehän olemme tottuneet, että eläke vastaa osaa palkasta, jonka ansaitsi työelämässä ja olemme myös tottuneet, että palkan pitää mielellään vastata työn vaatimuksia. Voimme olettaa, että useimmat uskovat, että kansanedustajan työlle pitää asettaa korkeat vaatimukset. Tästä syystä olisi kohtuullista, että siitä saadaan myös kunnollinen palkka.

Vai tarkoitettiinko sitä, että vähimmäiseläkkeen pitäisi olla yhtä suuri tai lähes yhtä suuri kuin kansanedustajan palkka?
Siihen en usko edes Norjalla olevan varaa puhumattakaan siitä metelistä, joka nousisi niiden keskuudessa, joilla on pienempi palkka kuin vähimmäiseläke.

En voi sitä tietää, mutta voin kai spekuloida otsikon tarkoitusta. Sitä tuskin oli tarkoitettu todelliseksi uutiseksi. Olisi ollut helppo löytää monta liike-elämän johtajaa, jotka keräävät vuosittaisen minimieläkkeen summan yhdessä tai muutamassa viikossa.

Tuskin haluttiin lähestyä eläkeläisiä ja sanoa, että vähimmäiseläke on liian korkea.
Otsikon tekstin tarkoituksena on siksi täytynyt olla tyytymättömyys ja kansanedustajien arvon alentaminen.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lehdistön pitää vahtia vallanpitäjiä ja täällä meillä ja muualla on tehty hyvää työtä paljastettaessa tarpeettoman korkeita verokuluja, asumistukien väärinkäyttöä, vallanpitäjien jankkaamista ja valheita.
Mutta onko asiallista yrittää vaikuttaa kielteisiin asenteisiin poliitikkoja kohtaan levittämällä populistisia seikkoja heti kun siihen on mahdollisuus?

Kohtuuton käytös heikentää demokratiaamme, mutta niin tekevät myös negatiiviset asenteet, joita epäasialliset toimittajat, bloggaajat ja somevaikuttajat tarjoavat meille.
On myös poliitikkoja, jotka kalastavat ääniä itse levittämällä populistisia viestejä, puolueita tässä nyt mainitsematta, sen saa kolumnin lukija itse selvittää.

Valitettavasti on olemassa useita kritiikittömiä lukijoita ja kuuntelijoita, jotka ottavat vastaan vain sen, joka sopii negatiivisesti poliittisiin päättäjiin, myös salaliittoteoreetikkoja on paljon. On helpompaa omaksua uutisia, jotka sopivat omaan ennakkokäsitykseen kuin joutua analysoimaan hieman syvemmin.

Elämä on osoittanut, että myös politiikassa on käenpoikasia mutta, että suurin osa on rehellisiä, kovasti töitä tekeviä ihmisiä, jotka haluavat tehdä parhaansa meidän puolestamme.
Toivottavasti saamme lukea lisää otsikoita, jotka kuvastavat juuri sitä.

Folke Öhman
Paraisten entinen kaupunginjohtaja
Käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*