Lähdetään viikonloppuna retkeilemään läheiseen kansallispuistoon. Pakataan mukaan tärkeimmät: Teltta, untuvamakuupussi, ilmatäytteinen ja eristävä makuualusta, retkikeitin, puukko, tulentekovälineet, hyttysmyrkyt, annospakattua retkeilyruokaa ja vettä. Sen lisäksi tarvitaan kartta, kompassi ja GPS-laite, jos käykin niin, että pääsee eksymään. Kävelyn ajaksi tarvitaan retkeilyhousut ja takki ja sateen sattuessa Gore-Tex-kuorivaatteet. Alle tietysti merinovillakerrasto ja iltaa varten pieneen tilaan pakkautuva untuvatakki. Kengissä pitää myös olla Gore-Texiä, jotta ne hengittävät hyvin, kun kävellään useampi kilometri rinkka selässä. Jalkahien minimoimiseksi laitetaan alle tekniset liner-sukat, joka siirtää kosteuden päälle puettaviin merinovillavaellussukkiin.
Edellä lueteltu tavaralista muistuttaa valitettavan paljon omaa pakkauslistaani, kun lähden parin yön retkelle. Missä vaiheessa metsään menemisestäkin tuli hifistelyä? Enkö oikeasti pärjää tavallisilla sukilla ja täytyykö sadevaatteidenkin olla viimeisintä teknologiaa? Nuudeleista saa ihan riittävästi energiaa ja hivenaineita pariksi päiväksi. Olisiko viime vuosisadan alun tukkijätkä osannut arvostaa näitä varusteita, kun hän lähti useamman viikon työmatkalle Kainuun selkosille? Vai olivatko miehet silloin rautaa ja kestivät mitä vaan?
Luin juuri toistamiseen Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan. Tehdessään matkaa kirjan päähenkilö Konsta Pylkkänen nukkuu päiväunet ja yönsä sammalmättäällä ilman suojaa. Ruuaksi hän nauttii luonnonantimia ja sitä, mitä sai mukaansa kortteerin emännältä. En pysty olemaan ajattelematta, miten hän suojautuu hyttysiltä ja eikö hänen kannattaisi levittää selän alle lämpöä heijastava makuualusta. Toisaalta ihailen tuollaista rentoa asennetta ja yritän itsekin löytää jotain samaa tunnelmaa retkilläni.
Retkeily on kasvattanut suosiotaan pandemian myötä viime vuosina. Olen usein miettinyt, miltä aloittelevasta harrastajasta tuntuu, kun hän astuu sisään retkeilykauppaan tai alkaa selvittämään netistä, mitä tarvikkeita ja vaatteita tarvitaan, jotta voi nauttia luonnon rauhasta täysin siemauksin. Kun tähän lisää somessa ja Youtubessa kapistuksiaan markkinoivat influensserit, alkaa tulla jo paineita siitä, miltä metsässä pitää näyttää, jotta voi olla ”polku-uskottava” vaeltaja.
Varustehifistely on täysin ymmärrettävää, koska kaikki haluavat tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi erilaisissa olosuhteissa. Mitä pidempi retki on ja mitä syrjäisemmälle alueelle mennään, laadukkaiden varusteiden arvo kasvaa kuin valtionvelka vasemmistohallituksen aikana. Tämä pätee myös muihin harrastuksiin.
Huonommillakin varusteilla kuitenkin pärjää. Se on fakta. Tavalliset arkivaatteet käyvät aivan hyvin ja isoäidin vanha teltta ja makuupussi ovat nykyäänkin ihan toimivia. Aloittelijan ei kannata käyttää kaikkia säästöjään ennen kuin oikeasti tietää, mikä sopii itselle ja mihin on oikeasti varaa. Esim. nettikirppiksillä on kattava valikoima käytettyä tavaraa. Hyvää luontokokemusta ei saa pelkillä varusteilla. Jos muistaa ottaa mukaan ripauksen Pylkkäsen asennetta, ehkä luonnosta voi oikeasti nauttia ja varustestressikin unohtuu.
Jaakko Lento
Paraisten luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen, joka on asunut Skräbbölessä 8 vuotta
Kommentoi