Kun katsomme nimiparia leppälintu – alfågel tuntuu, että vastaavuus on täydellistä, tuntuu kuin olisi kyse käännöksestä. Jos vähänkin tuntee lintuja, huomaa, että on kyse kahdesta eri lajista. Leppälintu on pieni varpuslintu joka pesii kolopuissa ja pöntöissä koko maassa, ”alfågel”, alli taas on pieni sukeltajasorsa joka pesii Pohjois-Skandinaviassa.
Kummallakaan nimellä ei ole mitään tekemistä leppä-puun kanssa. Leppä on vanha suomalainen sana joka tarkoittaa verta ja löytyy myös leppärouskun nimessä, joka ruotsiksi on ”blodriska”. Jos leppälinnun nimen kääntäisi ruotsiksi se voisi olla ”blodfågel” eikä ”rödstjärt”.
Allin ruotsinkielinen nimi, alfågel, matkii linnun ääntä, a-alli a-alli, kuten suomenkielinenkin nimi.
Suomen kielessä esiintyy enemmän ääntämatkivia nimiä kuin ruotsin kielessä. Hyviä esimerkkejä ovat kuikka, kuovi ja tiltaltti.
Ruotsinkieliset nimet, storlom, storspov ja gransångare, eivät perustu ääniin. Ruotsinkielisissä murteissa kuovin nimi on ”spoovi”, joka on selvästi ääntämatkiva.
Tiltaltin englannin kielinen nimi on ”chiff-chaff” joka kuvaa ääntä vielä paremmin kuin tiltaltti.
Sekä suomeksi että ruotsiksi on aika monta nimeä jotka kuvaavat linnun äänen syntymistä. Esimerkkinä mainittakoon ruisrääkkä, ”kornknarr” jotka kumpikin kuvaavat linnun ääntelytapaa. Hauskin kuvaava nimi on kuitenkin kuhankeittäjä.
Kuulostaa kuin lintu ääntelisi ”kuha kiehuu” ja silloin se on nimetty kuhankeittäjäksi. Ruotsiksi se on ”sommargylling”, ”kesän kultaaja”.
Lintu on kullan värinen ja tuo kesän mukanaan kun se saapuu muutolta myöhään. Toinen ääntä kuvaava nimi on kehrääjä, ruotsiksi nattskärra. Kehrääjän ääni muistuttaa rukin ääntä. Lapsemme eivät ehkä ole koskaan kuulleet rukin pitämää ääntä lankaa kehrättäessä ja heille kuvaus ei sano mitään. Itse olen onnellinen siitä, että olen lapsuudessani saanut kuulla rukin hyrinää ”fammun” kehrätessä lankaa!
Eräistä nimistä, jotka on johdettu lintujen käyttämästä ravinnosta, vallitsee suuri erimielisyys suomen ja ruotsin kielessä.
Ruotsiksi eräs tavallisimmista petolinnuistamme on ormvråk, ”käärmehaukka”, suomeksi se on hiirihaukka. Magnus von Wright maalasi linnun kyykäärme kynsissään Ruotsissa julkaistavaa suurteosta varten (”Svenska Foglar” 1828–29).
Modernit lintukirjat kertovat, että haukan pääravinto koostuu pienjyrsijöistä, mutta se syö myös linnunpoikasia, käärmeitä, liskoja ja kastematoja. Suomenkielinen nimi vastaa tässä tapauksessa paremmin totuutta!
Toinen petolintu jonka nimi suomeksi ja ruotsiksi viittaa eri ravintoon on kanahaukka, ruotsiksi duvhök, ”kyyhkyshaukka”.
Mistähän johtuu, että Suomessa haukkaa pidetään uhkana kanoille, mutta Ruotsissa ”puluille”? Ovatko ruotsalaiset meitä suomalaisia urbaanimpia?
Kun pyrkii ymmärtämään miten suomalaiset ja ruotsalaiset lintujen nimet ovat syntyneet, pitää muistaa, että ruotsinkieliset nimet on luotu Ruotsissa ja suomenkieliset Suomessa. Tämä ehkä osittain selittää miksi nimet eivät aina vastaa toisiaan.
Kari Penttinen
Biologi,kalakoulun entinen rehtori
Kommentoi