Tämän lehden kolumnini pohjautuvat yleensä Paraisten rikkaaseen yhdistyselämään. Yhdistyksiä perustetaan kaikkia mahdollisia ja joskus jopa mahdottomia tarkoituksia varten. Se on osa yhdistyksen viehätystä. Yhdistyksissä kukoistavat sekä uudet unelmat että vanhat muistot. Joillakin on yleisemmin muotoiltu tarkoitus. Toisilla on hyvin rajoitettu painopiste. Jokaisella on paikkansa ja jokaiselle on tilaa.
Kun katson kalenteria, huomaan, että Runeberginpäivä lähestyy. Tietysti Paraisilla on yhdistys, joka kunnioittaa kansallisrunoilijaamme Runebergiä, Pro Runeberg. Parainenhan omistaa pienen osan Runebergin tarinasta, kaikkein romanttisimman vieläpä, joten tietysti sitä muistoa on vaalittava, säilytettävä ja kerrottava.
Johan Ludvig Runeberg oli myös jonkinlainen yhdistysmies, jo kauan ennen rekisteröityjen yhdistysten ensimmäisiä kultavuosia vuosisadan lopulla – mutta vasta sen jälkeen, kun hän hylkäsi Paraisen ja Saarijärven Paavon yliopistokaupunki Helsingin vuoksi. Hän oli yksi tunnetun Lauantaiseuran perustajista ja toimi sen yhdistävänä linkkinä, kunnes lähti Helsingistä Porvooseen. Ehkä hän oli löytänyt inspiraation sellaisiin kirjallisiin kokoelmiin arkkipiispa Tengströmin sosiaalisesta elämästä Paraisten pappilan salongeissa?
Fredrika Runeberg, jota mielellämme muistelemme täällä Paraisilla, oli jopa vielä enemmän yhdistysihminen kuin hänen miehensä. Hän aloitti sosiaalisen elämänsä epävirallisena jäsenenä miehensä Lauantaiseurassa, jossa tietysti ajan hengessä oli vain miespuolisia jäseniä. Fredrika tiesi kuitenkin paikkansa sillä tavalla, että hän ymmärsi viedä tilaa. Porvooseen muutettuaan hän perusti naisten yhdistyksen, jonka puheenjohtajana hän oli 16 vuotta. Osallistumalla yhdistyksen toimintaan hän auttoi lievittämään köyhien naisten hätää ja osallistui köyhien tyttöjen koulun perustamiseen.
Runebergin pariskunnan sitoutuneisuus osoittaa jälleen, mikä voima yhdistyselämässä on. Lauantaiyhdistyksen kirjalliset ja filosofiset keskustelut huipentuivat visioihin Suomen kansakunnan luomisesta. Naisten yhdistysten hyväntekeväisyystyön kautta kylvetyistä siemenistä syntyi uusi naisellinen yhdistysvoima, joka sai jalansijaa syvissä kansanriveissä. Ei meidän tule antaa kaikki kunnia kaikesta tästä Runebergeille, saati Paraisille. He olivat kuitenkin pieni osa siitä ja Parainen pieni osa heitä. He yhdistyivät Paraisilla.
Siksi Suntin ja Runebergintalon välisessä puistossa on kesästä 2015 lähtien sijainnut kaunis taideteos: Armi Nurmisen luoma ja helsinkiläisen Herttoniemen Taidevalimon valama ”Sydämen tarina”. Tästä voimme kiittää muun muassa Pro Runeberg -yhdistystä. Kahdesta ojennetusta kädestä muodostuva ympyrä, jossa kädet kohtaavat, ja ojennetut sormet melkein jo koskettavat toisiaan. Rakkauden tunnustus. Yhdistysvoiman merkki.
Andreas von Bergmann
Yhdistysten ystävä
Käännös: Tuuli Meriläinen
P.S. Runebergintorttu maistuu parhaimmalta paikallisessa kahvilassa. Valitse itse missä.
Kommentoi