Ennen kuin Ytterholmin saaressa sijaitseva talo kunnostettiin, käytössä oli vain ulkohuussi. Jonkinlainen kompostoiva vessa toki oli kylpyhuoneessa, mutta koska en oikein saanut sitä hajuttomaksi ja muutenkin pidin sitä epämiellyttävänä, käytin mieluummin ulkovessaa. Kauniina keväisenä ja auringonpaisteisena aamuna voi olla viihtyisää istua siellä ja kuunnella linnunlaulua. Mutta kun oikein pyryttää, oven salpa on jäätynyt kiinni ja löytääkseen perille tarvitsee otsalampun, on viihtyisyys kaukana. Sittemmin olen ollut hyvin onnellinen vesivessoista sisätiloissa.
Äskettäin tulin iloiseksi myös siitä, miten mukavasti pääsin lähtemään Paraisilta Helsinkiin kokoukseen, joka alkoi aamulla yhdeksältä. Oli loskaista, ja tavallisesti minun olisi pitänyt kiskoa ylleni ylimääräinen vaatekerta, sillä olisi ollut täysin mahdotonta päästä autolle ilman että olisi ollut yltä päältä kurainen. Sen sijaan, että olisin noussut viimeistään puoli viideltä ehtiäkseni kello 5.45 lauttaan, saatoin nukkua kuuteen, pukeutua saman tien asianmukaisiin vaatteisiin, meikata valmiiksi ja jopa föönata hiukseni. Tämä siksi, että autolle oli matkaa ulko-ovelta neljä metriä. Se on ylellisyyttä, se!
Toinen mukavuus, jota arvostan kaupunkiasumisessa suuresti, on että voin milloin tahansa viedä roskapussin tien viereen jäteastiaan. Uskomattoman sujuvaa. Ytterholmilla pitää ensin viedä roskapussi mönkijällä autolle, sitten ajaa autolla muutama kilometri ja vasta sen jälkeen roskapussi löytää tiensä jäteastiaan. Kaupungissa voin myös lähteä kävelylle ilman, että minun pitää palata samaa tietä takaisin. Tie ei nimittäin lopu rantaan, sillä Ålö on todella suuri ja ihan täynnä teitä. Takaisin pääsee useita eri reittejä.
Siinä on myös varjopuolensa, sillä Ytterholmilla ei ole yhtään tietä, ei ainakaan sellaista, jolla olisi liikennettä. Hyvinkin turvallista ja ihanaa, jos sattuu olemaan kissa. Viitatakseni Andreas Johannsonin aiemmin julkaistuun kolumniin, vähintään yksi kissa on oltava. Talo vailla kissaa on vain talo. Kun vaarallisin ja nopein ajoneuvo on traktoria ajava mummo tai vaari, ei kissana ole ehkä oppinut käyttäytymään liikenteessä. Jo kaukaa voi kuulla, että jotain on tulossa ja voi hypätä sivuun. Ja kyllä, minun mielestäni kissojen kuuluu olla ulkona, ja tässä asiassa olen ehdottoman itsepäinen.
Suurinta ylellisyyttä on kuitenkin valinnanvapaus, kuten kaikilla vapaa-ajan asukkailla. Voimme valita olla kaupungissa maanantaisin ja keskiviikkoisin, kun treenit loppuvat myöhään. Ehdimme syödä järkevästi ennen treenejä. Olen kuitenkin aika varma, että kun kevät koittaa, on houkuttelevaa mennä saarelle, missä voi seurata vesilintuja samalla kun nauttii aamukahvinsa. Miten kesä voi tulla, jos ei tiedä että mustakurkku-uikku on saapunut? Uikun sukeltaminen tordedon lailla sorsien kimppuun on viihdettä, jonka katsomiseen keittiön ikkunasta ei koskaan kyllästy.
Edestakaisin ajaminen on tuonut mukanaan uusia haasteita. Kun viimeksi piti keittää aamukahvit Ytterholmilla, oli kahvi loppunut ja silloin oli romahtaminen lähellä. Kun käy kaupassa, on hämmästyttävän vaikeaa muistaa, mitä tarvikkeita missäkin paikassa on. Ja mikä oli maitotölkin päivämäärä? Kun sitten seisoo jääkaapin luona, ei muista milloin mikäkin purkki on avattu. Olikohan se viime viikolla? Joiko joku maitoa, kun olimme viimeksi täällä?
Uusia haasteita ja uusia mukavuuksia. On tärkeää muistaa arvostaa arkea. Oli se sitten vedettävä vessa, jäteastian tyhjennys kadulla tai se, että kissan voi päästää ulos ilman pelkoa liikenteen vaaroista.
Alice Björklöf
Saaristolainen ja pankinjohtaja
Suomenkielinen käännös: Sari Sarelius
Kommentoi