Satamatori avataan nyt torstaina 9. kesäkuuta ja myyntiaikaa on kello 15–18. Avajaisten kunniaksi vierasvenesataman isäntä Kjell Gustafsson on luvannut tarjota kahvit ja Tuula Jahnsson leipoo kahvipullat.
JALKAPALLO. Kolmen perättäisen tappion jälkeen Piffen olisi kovasti kaivannut kolmea sarjapistettä. Mutta tuloksena oli kuitenkin neljäs perättäinen tappio.
Mitään takuuvarmaa tilastoa Piffenin kunniakierros-tempauksen lämpötilaennätyksistä vuosien varrelta ei ole olemassa, mutta todennäköisesti tiistainen juoksu oli sieltä kärkipäästä.
Väitöskirjaansa kasvatustieteistä valmisteleva Kristiina Välimäki on parin vuoden ajan ollut tuttu näky Koivuhaan koulussa, jossa hän on vetänyt samalle luokalle yhteistoiminnallisen valokuvauksen projektia.
Piffenin laitapakki Lauri Tulla joka on edustanut Piffenin miesten joukkuetta kaudesta 2009 kertoo Piffen TV:n ja PK:n videohaastattelussa kaudesta ja ennakoi samalla tulevia otteluita Maskua ja KaaPoa vastaan.
Onko täysin mahdoton ajatus, että kalkkiteollisuus saisi luvan puhaltaa vähän kalkkitomua joka viides vuosi parille hehtaarille mäntykangasta jossa kimalaisorho on viihtynyt?
Viime vuoden elokuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Paraisten pride -tapahtuma paikallisten nuorten voimin. Tänäkin vuonna Paraisilla tullaan järjestämään Pride-kulkue, mutta taustaryhmä hakee vahvistuksia järjestäjäportaaseen.
Förlags Ab Sydvästkusten -kustantamo joka julkaisee muun muassa Paraisten Kuulutuksia sekä ruotsinkielistä Åbo Underrättelser -lehteä aloittavat yhteistoimintaneuvottelut katkaistakseen yhtiön tappiollisen kehityksen.
JÄÄKIEKKO. ParSport on jo nyt hyvin valmistautunut Kakkosen paluuta varten. Joukkueenjohto on sama kuin viime kaudella ja myös joukkueen runko jatkaa entisellään.