xUutiset

Jopa kolmetuhatta vierasta odotettavissa lauantain sotilasvalaan

Paraisilla lauantaina järjestettävä Uudenmaan prikaatin sotilasvalatilaisuus sekoittaa liikennettä Paraisilla, mutta tarjoaa myös suurelle yleisölle runsaasti nähtävää. Paraisille on odotettavissa lauantaiksi parituhatta vierasta lähes 900 alokkaan ja varusmiehen sekä puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvien lisäksi. Heinäkuun alussa armeijan

xUutiset

Hotellin ravintola herää jälleen henkiin

Lähes vuoden pituisen hiljaiselon jälkeen hotellin yhteydessä toimiva Ravintola Malmen avaa jälleen ovensa. Tanssit kerran kuussa ja iltaisin sekä sunnuntaisin avoinna oleva kahvila on suunnitteilla. Nykyiset vierasvenesatamayrittäjät Marina Eskolin ja Nina Mickelsson siirtävät lounas- ja

xUutiset

Pienet lukiot tarvitsevat yhteistyötä toisten kanssa

Lukion uusi rehtori on tottunut koulujen yhteistyöhön yli kielirajojen. Paraisten lukion ja Paraistenseudun koulun oppilaat aloittavat syyslukukauden ensi viikon tiistaina. Viikkoa aikaisemmin tapasimme koulujen uuden rehtorin, Ari Rintasen. – Olen ollut nyt viikon verran Paraisilla ja

Kulttuuri

Kulttuuriparlamentti on uusi kulttuurifestivaali

– Kulttuuri on politiikkaa ja taiteella halutaan sanoa jotakin, kertoo kulttuuripäällikkö Fia Isaksson kun hän esittelee Paraisten uutta kulttuurifestivaalia, Kulttuuriparlamenttia. Sen aloittaa lauantaina kulttuuriseminaari Nauvo 620 vuotta. Paraisten kulttuuriyhdistys järjestää työpajoja Muinaistulien yönä vietettäviä Venetsialaisia varten.

Videot

Video: Veteraanikuorma-autot Paraisilla

Yhteensä 18 veteraanikuorma-autoa piipahti tänään Paraisilla läpikulkumatkalla Nauvon ja Korppoon suuntaan. Tempauksen taustalta löytyy alan harrastaja Carl-Johan Blomqvist sekä muutama muu tulisielu. Paraisille autot tulivat Liedosta ja matka jatkui Nauvon ja Korppoon suuntaan, jossa he

Kolumnit

Saakohan torilta tänään sieniä ja metsämarjoja?

6.8.15 PK 0

Luin erään liikkeen facebook-sivuilta että sinne voi tulla esimerkiksi autolla, veneellä, kanootilla, pyörällä, juosten. Samoin voi tulla myös satamatorille, joka on nyt avoinna toista kesää vierasvenesataman ja hotellin välisellä nurmialueella aivan rannan tuntumassa. Alueelta löytyy

xUutiset

Remontoitu kirjasto avataan ensi maanantaina

6.8.15 PK 0

Kirjastoremonttia on voinut seurata instagramin kautta koko kesän ajan. Paraisten kirjasto suljettiin 22. kesäkuuta lattiaremontin vuoksi. Nyt remontti alkaa olla loppusuoralla ja kirjaston henkilökunta täyttää hyllyjä. Kirjoja säilytettiin remontin ajan kaupungintalon kolmannen kerroksen valtuustosalissa, mikä

xUutiset

Laivaristeily oli monelle Koivisto-juhlien huipennus

30.7.15 PK 0

  Sunnuntain pääjuhlaan osallistui lähes 400 koivistolaista ja heidän jälkeläisiään. Parainen isännöi viikonloppuna Koivisto-juhlia, jotka järjestettiin nyt 67. kerran. Noin 70 talkoolaista Turun seudun koivistolaisten puheenjohtaja Matti Agge primus motorina huolehti siitä että  entiset koivistolaiset

Kolumnit

Olipa kerran…

30.7.15 PK 0

Luulen että alan tulla vanhaksi. Tai kenties vain aikuiseksi. Vai onko se sama asia? En voi väittää että fyysinen terveyteni horjuu tai että muistini pettää (vaikka onkin hankalaa pureskella näkkileipää ja muistaa nimiä), mutta ne

Urheilu

Voitonhalu on Ellinooran ylivoimainen vahvuus

30.7.15 PK 0

Yhdeksäntoistavuotias Ellinoora Moisio on kevään ylioppilas Kerttulin lukiosta. Tänä syksynä hän aloittaa yliopisto-opinnot, mutta opiskelupaikka löytyi hieman kauempaa kuin kotimaasta. Kaarinan Kuusistossa asuva Ellinoora on lahjakas ja lupaava golfari ja hän voi nyt yhdistää opinnot

1 174 175 176 177 178 197