Kulttuuri

Museon kesänäyttely kertoo Seurojentalon historiaa

Suuri osa kuvista ja teksteistä on paraislaisten omia muistoja vuosikymmenien varrelta. Paraisten kotiseutumuseon kesän erikoisnäyttely on muistojen matka vuosikymmenten taa. Se alkaa vuodesta 1924 ja päättyy 2013. Näyttely kertoo valokuvin ja kertomusten avulla Seurojentalosta, jonka

Kulttuuri

Kaikki ei välttämättä ole entisellään

Teaterboulage esittää tänä kesänä koko perheen näytelmän Loranga, Masarin & Dartanjang. Luvassa on todella energinen ja mukaansatempaava esitys. Ensi keskiviikkona ensi-iltansa saava esitys perustuu ruotsalaisen lastenkirjailijan Barbro Lindgrenin tuotantoon ja kertoo hieman erilaisesta perheestä. Käsikirjoituksen

Kolumnit

Kesälomien puolustuspuheenvuoro

18.6.15 PK 0

Kaikki rakastavat kesälomaa. Koululaiset, duunarit, lapset ja vanhemmat pitävät Suomen oikukasta suvea vuoden kohokohtana, ja kaikkien kasvoilla paistaa tietty kesäinen rentous. On kuitenkin olemassa joitain ihmisiä jotka pitävät kesälomaa ajanhukkana, ja osa heistä kirjoittaa mielipiteitään

xUutiset

Tilinpäätös keräsi kiitosta

Tiistain valtuuston kokouksessa kaupungin viime vuoden tilinpäätöstä ylistettiin lähes maasta taivaisiin. Huolenaiheitakin löytyi, sillä kaupungin henkilöstön hyvinvointi antoi aihetta keskusteluun. Tiistain valtuuston kokous aloitettiin kiittämällä vahtimestarin ja huoltomiehen tehtäviä hoitavaa Kenneth Höglundia, joka jää eläkkeelle

Urheilu

Piffenille ja Erikssonille tunnustusta

Viime keskiviikkona Vantaalla pelatun Suomen ja Saksan välisen EM-karsintaottelun alla käsipalloliitto julkisti SM-sarjojen päättyneen kauden palkitut, parhaat tuomarit sekä kolmen muun palkinnon saajat. Piffenin käsipallojaoston puheenjohtaja Jan ”Bambu” Eriksson palkittiin vuoden seurajohtajana. Perusteluna todettiin Piffenin

Kolumnit

”Näin on ollut tapana tehdä”

Paluu omaan kotikaupunkiin lähes viidentoista muualla vietetyn vuoden jälkeen tuntuu oikein mukavalta. Toisaalta se antaa myös aihetta pienoiselle identiteettikriisille, sillä ympyrät ja ihmiset ovat suureksi osaksi tuttuja, mutta kuitenkin täysin erilaisia. Aivan kuten paluumuuttaja itsekin.

xUutiset

Keskustaan saattaa ilmestyä uusi leipomo

Janne Hynynen kaavailee luomuleipomoa ja kahvilaa entiseen Nicoloksen & Nicolinan kiinteistöön. Mikäli kaupunki hyväksyy kiinteistön sisäiset muutostyöt entisissä Nicoloksen & Nicolinan tiloissa, Kauppiaskadulta katoaa jälleen muutama tyhjä ja peitetty ikkuna. Kyseiseen kiinteistöön on nimittäin tulossa taikinajuurileipomo.

Urheilu

Piffenin Veikkauspiste Bustiksessa

10.6.15 PK 0

Piffenin Veikkauspiste on vuodenvaihteesta lähtien löytynyt Bustiksesta, jossa on myös pieni PIF-shop, josta voi hankkia Piffenaiheisia tuotteita. Bustiksen omistaja Kim Lindstedt toteaa että toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. – Toisaalta kaikki eivät ole vielä löytäneet

1 177 178 179 180 181 197