xUutiset

Marina Eskolin on kipparoinut vierassatamaa 20 vuotta

28.5.15 Marina Saanila 0

Tänään torstaina Marina Eskolin tarjoaa kakkukahvit vierasvenesatamassa Kalkstrandissa. Hän viettää 20 vuotta vierassataman yrittäjänä. On epäselvää jatkuuko hänen työnsä ensi vuonna sillä kaupunki irtisanoi hänen sopimuksensa talvella ja toiminta halutaan kilpailuttaa. Kuluneiden 20 vuoden aikana

xUutiset

Itämeri sai monta uutta nuorta ystävää Paraisilla

27.5.15 Marina Saanila 0

Kaarinan Nuorkauppakamarin hanke laajeni Paraisille. Tapahtuma järjestettin samaan aikaan neljällä Kaarinan kaupungin uimarannalla.   Bläsnäsin uimarannalla oli tiistaina aamupäivällä vipinää vaikka uimakausi ei vielä ole alkanutkaan. Paikalla oli neljäsluokkalaisia Koivuhaan koulusta ja Nauvon Simonkylän koulun

xUutiset

”Mitä vähemmän aikuisia sen enemmän nuoria"

27.5.15 Marina Saanila 0

Tänä vuonna nuoret itse ovat saaneet olla suunnitteIemassa Schools out-tapahtumaa, joka järjestetään lauantaina Keskuspuistossa.   Tämän vuoden Schools out- tapahtuma on hieman erilainen kuin ennen. Nuoret ovat aiempaa enemmän saaneet sanoa mielipiteensä illan suunnittelusta ja

Tanssi

Äititanssi hyväksi sekä äideille että vauvoille

21.5.15 Marina Saanila 0

  Maaliskuusta saakka Alessandra Sarelin on säännöllisesti pitänyt äititanssia Terapiakulmassa Rantatiellä. Sinä maanantai-iltana, jolloin PK tulee käymään, paikalla sattuu olemaan vain yksi äiti vauvansa kanssa, mutta tavallisesti 3–6 raskaana olevaa tai hiljattain äidiksi tullutta vauvoineen

Kolumnit

Saaristotie

21.5.15 PK 0

  Puhumme kotona usein Paraisilta Turkuun johtavasta Saaristotiestä. Olen ihmetellyt, mitä niin ihmeellistä siinä on, tiessä? Kun katson karttaa, se voisi olla elämänlanka. Yhteys mantereeseen merkitsee meille ruokaa, työtä ja terveyttä. Tätä lankaa pitkin ajavat

xUutiset

”Indonesia on uskomattoman monipuolinen maa"

21.5.15 Marina Saanila 0

  Paraislainen Jenni Valtere työskenteli kuusi kuukautta vapaaehtoisena Keski-Jaavalla. Paraislainen viime kevään abiturientti Jenni Valtere vietti viime syksystä alkaen puoli vuotta Indonesiassa. Kyseessä ei ollut lomareissu vaan vapaaehtoistyö Keski-Jaavalla. – Mietin jo ennen abivuotta vapaaehtoistyöhön lähtemistä

xUutiset

Rakkauslukot poistettiin Kirkkosalmenrannan sillalta

20.5.15 Marina Saanila 0

Kaupunki ei halua rakkauslukkoja sillalle ja on nyt poistanut ne.   Kirkkosalmenrannan sillan kaiteelle ilmestyi muutama vuosi sitten ensimmäinen rakkauslukko. Kyseessä on kansainvälinen trendi jossa siltaan kiinnitetyn lukon avain heitetään veteen ikuisen rakkauden vertauskuvana. Lukkoon

Kolumnit

Vapaaehtoisia katulapsia?

13.5.15 Marina Saanila 0

Varmasti lähes jokaisella varttuneemmalla on jonkinlainen muistikuva siitä että ei joskus nuorena saanut tehdä jotain asiaa tai mennä jonnekin vaan vanhemmat sanoivat lempeästi tai jyrkästi EI. Silloin sitä ei ehkä ymmärtänyt, harmitti vain koska olisi

xUutiset

Luteiden hävittämiseen tarvitaan asiantuntijoita

13.5.15 Marina Saanila 0

Luteita on löydetty useista asuintaloista Paraisilla viime vuoden aikana. Ötököistä eroon pääsemiseksi täytyy kääntyä asiantuntija-avun puoleen. Viime syksystä lähtien Paraisten terveystarkastajat ovat saaneet useita puheluja asukkailta, joita on koetellut luteiden ilmaantuminen asuntoon. Joulun aikaan ja

1 179 180 181 182 183 197