Parainen

Vanhan Malmin paja saa uutta elämää

22.6.23 Malin Johansson 0

  Kesän lopussa paikallinen ammattilaisseppä Johan Sjöholm suunnittelee pajan avaamista Vanhalla Malmilla Paraisilla. Silloin tulee olemaan myytävänä kaikkea sisustustarvikkeista puutarhatuotteihin raudasta ja myös puutöitä. Jos on kiinnostunut sepän työnteosta voi meilellään käydä pajassa Lukkarinkujalla 5.

Kolumnit

Juhannus 15 vuotta sitten

On pitkiä jonoja Saaristotiellä ja laskettu nopeusrajoitus Kirjalansalmen sillalla saa liikenteen ruuhkautumaan ja huomaa että muutama autoilija katsoo hermostuneena kelloa ja ajaa aivan liian lähellä edessä olevaa autoa. Ehkä he ovat menossa lautalla saaristoon ja

Parainen

Uusi PIF-Pre Academy alkaa syksyllä

Ville Ranta-aho on PIF-Pre Academyn takana, ja ajatuksena on, että saisi nuoret liikkumaan ja että jo nuoressa iässä ennaltaehkäistä urheiluvammoja. On myös erityisen tärkeää, että heille, joilla ei vielä ole harrastusta löytyy sellainen, ja sen

potatisåker
Parainen

Perunasato myöhässä kylmän sään takia

19.5.23 Malin Johansson 0

Kevään kylmä sää ja matalat lämpötilat on saanut vuoden perunasadon myöhästymään, mutta muutaman viikon kuluttua Roger Lindroos Nultossa pystyy toivottavasti keräämään ensimmäiset uudet perunat. – Tähtäämme siihen, että olisi uutta perunaa myydä parin viikon päästä,

Parainen

Täältä löydät Paraisten kevään ylioppilaat!

16.5.23 Malin Johansson 0

Paraisten Kuulutukset onnittelee kevään paikallisia ylioppilaita! Nimensä julkaisemiseen suostumuksen antaneet ylioppilaat löydät tästä listauksesta. Paraisten lukio Clayhills Albin Eriksson Janet Kerokoski Elias Kiuru Tomas Paulasto Ella Rautelainen Olli Riihelä Olle Sandberg Christoffer Sillanpää Verneri  

1 7 8 9 10 11 17