Kulttuuri

Johan Ludvig ja Fredrika ovat ikuistettuja

3.6.15 Marina Saanila 0

Muutaman tunnin myöhästyminen ei paljoa haittaa kun teosta on ehditty odottamaan jo lähes kaksi ja puoli vuotta. Taideteos Sydämen tarina saapui tiistaina Paraisille ja se paljastetaan juhlallisin menoin lauantaina.       Taidealan opiskelija Armi

xUutiset

Keskuspuistoon suunnitellaan sopivaa paikkaa rakkauslukoille

28.5.15 Marina Saanila 0

Viime viikon PK:n artikkeli rakkauslukkojen poistamisesta Kirkkosalmensillalta on herättänyt mielenilmausmyrskyn mm. sosiaalisessa mediassa. Kaupungin vt. kaavoituspäällikkö Turkka Michelsson lähetti myöhään perjantaina lehdistötiedotteen, jossa hän pahoitteli rakkauslukkoepisodin aiheuttamaa mielipahaa. Myrskyn voimakkuus yllätti, kirjoittaa Michelsson. Hän haluaa

xUutiset

Marina Eskolin on kipparoinut vierassatamaa 20 vuotta

28.5.15 Marina Saanila 0

Tänään torstaina Marina Eskolin tarjoaa kakkukahvit vierasvenesatamassa Kalkstrandissa. Hän viettää 20 vuotta vierassataman yrittäjänä. On epäselvää jatkuuko hänen työnsä ensi vuonna sillä kaupunki irtisanoi hänen sopimuksensa talvella ja toiminta halutaan kilpailuttaa. Kuluneiden 20 vuoden aikana

xUutiset

Itämeri sai monta uutta nuorta ystävää Paraisilla

27.5.15 Marina Saanila 0

Kaarinan Nuorkauppakamarin hanke laajeni Paraisille. Tapahtuma järjestettin samaan aikaan neljällä Kaarinan kaupungin uimarannalla.   Bläsnäsin uimarannalla oli tiistaina aamupäivällä vipinää vaikka uimakausi ei vielä ole alkanutkaan. Paikalla oli neljäsluokkalaisia Koivuhaan koulusta ja Nauvon Simonkylän koulun

xUutiset

”Mitä vähemmän aikuisia sen enemmän nuoria"

27.5.15 Marina Saanila 0

Tänä vuonna nuoret itse ovat saaneet olla suunnitteIemassa Schools out-tapahtumaa, joka järjestetään lauantaina Keskuspuistossa.   Tämän vuoden Schools out- tapahtuma on hieman erilainen kuin ennen. Nuoret ovat aiempaa enemmän saaneet sanoa mielipiteensä illan suunnittelusta ja

Tanssi

Äititanssi hyväksi sekä äideille että vauvoille

21.5.15 Marina Saanila 0

  Maaliskuusta saakka Alessandra Sarelin on säännöllisesti pitänyt äititanssia Terapiakulmassa Rantatiellä. Sinä maanantai-iltana, jolloin PK tulee käymään, paikalla sattuu olemaan vain yksi äiti vauvansa kanssa, mutta tavallisesti 3–6 raskaana olevaa tai hiljattain äidiksi tullutta vauvoineen

xUutiset

”Indonesia on uskomattoman monipuolinen maa"

21.5.15 Marina Saanila 0

  Paraislainen Jenni Valtere työskenteli kuusi kuukautta vapaaehtoisena Keski-Jaavalla. Paraislainen viime kevään abiturientti Jenni Valtere vietti viime syksystä alkaen puoli vuotta Indonesiassa. Kyseessä ei ollut lomareissu vaan vapaaehtoistyö Keski-Jaavalla. – Mietin jo ennen abivuotta vapaaehtoistyöhön lähtemistä

xUutiset

Rakkauslukot poistettiin Kirkkosalmenrannan sillalta

20.5.15 Marina Saanila 0

Kaupunki ei halua rakkauslukkoja sillalle ja on nyt poistanut ne.   Kirkkosalmenrannan sillan kaiteelle ilmestyi muutama vuosi sitten ensimmäinen rakkauslukko. Kyseessä on kansainvälinen trendi jossa siltaan kiinnitetyn lukon avain heitetään veteen ikuisen rakkauden vertauskuvana. Lukkoon

xUutiset

Luteiden hävittämiseen tarvitaan asiantuntijoita

13.5.15 Marina Saanila 0

Luteita on löydetty useista asuintaloista Paraisilla viime vuoden aikana. Ötököistä eroon pääsemiseksi täytyy kääntyä asiantuntija-avun puoleen. Viime syksystä lähtien Paraisten terveystarkastajat ovat saaneet useita puheluja asukkailta, joita on koetellut luteiden ilmaantuminen asuntoon. Joulun aikaan ja

xUutiset

Vuokrasopimusten odotetaan vauhdittavan rakentamista

13.5.15 Marina Saanila 0

  Kaupungin tonttien myynti on ollut viimeisten kolmen vuoden ajan hiljaista. Rakentamisen uskotaan lisääntyvän nyt kun on mahdollista vuokrata tontteja.   Kaupungilla on myynnissä monta hienoa tonttia, mutta kiinnostus niitä kohtaan on ollut melko vaatimatonta.

1 93 94 95 96 97 106