Kolumnit

Se pieni ekstra

Tämän päivän PK:ssa meillä on teemana yrittäjyys, talous ja palvelut ja voimme lukea siitä, kuinka yrittäjyysilmapiiri on parantunut saaristokaupungissamme ja uusia yrityksiä perustetaan noin 10 kuukaudessa. Kaupunki pohtii yhdessä koulujen kanssa yrityskoulutuksen parantamisesta, ja yritteliäät

Kolumnit

Uskalla ja chillaa villisti

1.9.22 PK 0

Ennen, sen aikana ja opiskelujeni jälkeen minulta on kysytty mitä suunnitelmia minulla on seuraavalle syksylle. Aluksi ajatus välivuodesta pelotti, myöhemmin pelotti ajatus opiskelujen jatkamisesta. Veivasin asiaa edestakaisin ja päädyin loppujen lopuksi välivuoteen. Sen jälkeen valmistuin

Kolumnit

Penkkiurheilua

25.8.22 PK 0

Yleisurheilun EM-kisoja katsellessa tuli mieleen omat kokemukset penkkiurheilusta yleisurheilun parissa. Ensimmäinen muistoni on, kun Salon urheilukentällä olin katsomassa Eeles Landströmin ja Pentti Nikulan seiväshyppyä. Se lienee ollut jossain terässeipään ja ensimmäisten lasikuituseipäiden aikakautena. Landströmin huippukausi

Kolumnit

Tervehtimisestä

18.8.22 PK 0

Miten, koska ja miksi tervehdimme toisiamme, on jo pitkään ollut aihe, joka on saanut minut käymistilaan. Toistensa tervehtiminen on ollut useamman tuhannen vuoden ajan tapa osoittaa, että olet tulossa rauhanomaisin aikein tai että kuulut samaan

Kolumnit

Palautumisen tärkeys

11.8.22 PK 0

Kiireettömät aamut, kalenteri tyhjää täynnä, voi elää hetkessä ilman suunnitelmia. Tätä se kesäloma parhaimmillaan on. Elokuu on siinä vaiheessa, että useimmat meistä palaavat viimeistään nyt töihin. Kesäloman kiireettömyys ja aikatauluttomuus ovat enää vain kauniita muistoja.

Kolumnit

Kyse ei ole hulluudesta, vaan mielenterveysongelmasta

4.8.22 PK 0

Sunnuntaina 3. heinäkuuta 22-vuotias nuori mies meni Kööpenhaminassa ostoskeskus Field’siin ja ampui laukauksia, jotka aiheuttivat kolmen ihmisen kuoleman. Neljä loukkaantui vakavasti ja koko ostoskeskus joutui kauhun valtaan. Valitettavasti tämänkaltaisia ampumisia tapahtuu aivan liian usein, etenkin

Kolumnit

Muukalaiset omassa maasaan

27.7.22 PK 0

Ajoin veneellä Tervsundia pitkin ja näin, kun iäkkäämpi mies siisti akkutrimmerillä pihaansa. Hän kävi tarkkaan läpi kaikki kallion halkeamista ja koloista puskevat kukat ja heinät. Kuulin pari vuotta sitten nauvolaisesta mökkinaapurista, joka pesi painepesurilla kallioltaan

Kolumnit

Kirjottajan blokki

Psykologi Edmund Berger määritteli tyhjän paperin kammon jo 1940-luvulla antamalla sille nimen kirjoittajan blokki. Kyse on väliaikaisesta tai pysyvästä tilasta, jossa luovuus, tuotteliaisuus ja motivaatio mystisesti katoavat, eikä voi kirjoittaa. Maailma, jossa elämme on täynnä

Kolumnit

Uutinen vai asennevaikuttamista?

13.7.22 PK 0

Suurkäräjäedustaja ansaitsee kahdessa kuukaudessa yhtä paljon kuin vähimmäiseläkkeellä oleva henkilö koko vuodessa! Tällaisen otsikon luin NRK:n uutissivuilta toissapäivänä. Suurkäräjät on Norjan eduskunta ja NRK vastaa meidän YLEä, ei siis mitään skandaalilehdistöä. Se ei sinänsä kuulosta

Kolumnit

Taito laittaa suu suppuun säkkiä myöten

7.7.22 Carina Holm 0

Kaikille, jotka suunnittelevat tulevaisuutta, olisi helpompaa, jos olisi olemassa se kuuluisa kristallipallo. Silloin voisi selvästi ja kirkkaasti katsoa, mitä tuleman pitää ja mukauttaa suunnitelmansa sen mukaan. Mutta mitään kristallipalloja ei ole olemassa ja se on

1 8 9 10 11 12 50